Sivut

tiistai 28. helmikuuta 2012

DAY 74

Uusi viikko, uudet kujeet :)

Lauantaina tuli juhlittua kämppiksen synttäreitä, mutta nyt alkaa tiukka kuri: vain omilla synttäreillä saan sihauttaa siideripullon korkin auki tämän kevään aikana. Kevät loppuu toukokuun lopussa, kun koulut loppuu.

Tänään on mennyt jo paremmin. Aamusta menin shape-tunnille, jonka jälkeen piti olla body pumpin beginners-tunti, eli 20 min pituinen maistiainen, mutta se olikin peruttu, ja päädyin ihan oikealle tunnille! Huh huh! 2 tuntia liikuntaa heti aamusta siis, ja kyllä tuntuu hyvältä!

Ruokailut mulla on ihan pehvallaan. Nyt kun oon saanut ton liikunnan kuntoon (sillon kun motivaatio on vähän hukassa, kannattaa mennä ohjatuille, ei voi lopettaa kesken ilman pientä julkista häpäisyä ;))), pitää alkaa keskittyä ruokailuun. Aamuisin maistuu uni aamupalaa paremmin, mikä on toooodella huono juttu. Pidän puurosta, ihan oikeasti, mutta jotenkin aamuisin tulee vain noustua, puettua ja pestyä hampaat ennen kuin heitänkin jo toppatakin niskaan.. Yritetään siis tällä viikolla syödä aamupala joka aamu!

Toivottavasti teillä muillakin sujuu jo paremmin :))

lauantai 25. helmikuuta 2012

DAY 72

Heissansaa!

Tuli tuossa kierittyä pienessä kuntoitsesäälissä muutaman päivän enkä ehtinyt käydä salilla lainkaan. Noh, "ehtiä" on vähän kyseenalainen termi, enpä ole viitsinytkään silloin, kun olisin ehtinyt.

Eilen illalla tulin myöhään kotiin kirjastosta, ja kelasin, että per. Nyt varaan aamulle Zumba-tunnin. Lauantai-aamu ja kello 9.00 alkava tunti eivät yleensä sovi siihen mun suosikkiaikatauluun, mutta ihana onnistumisen tunne, kun onnistuin ryömimään ylös ja ajoissa tunnille. Zumba-ohjaaja ei ollut mitenkään erityisen hyvä, vähän sellasta turhaa hyppelyä, mutta tulipa käytyä! Sieltä sitten kotiin ja aamupuuron keittoon, ja arvatkaa vaan onko hyvä fiilis.

Menossa on tietenkin se aika kuukaudesta, ja olo on turpea ja painava. Paino on pysynyt siinä samassa, katsotaan ensi viikon lopussa, miltä oikeasti näyttää. Mulla on nyt 69 kilon solmu: pääsin jo 69,1 kiloon, mutta nyt ollaan puoli kiloa painavampia. Vitsi kun saisi puristettua siihen 68 kilon puolelle, niin saisi sen lasikaton murrettua. Pitää vaan miettiä niitä kaikkia juttuja kesällä, mitä varten olisi siistiä näyttää laihalta. :)

Tänään on edessä taas haaste. Illalla on kämppiksen synttärit, eli tiedossa olisi bailuttamista. Yritän olla ottamatta montaakaan lasia, mutta mulla on sellanen ongelma että ilman alkoholia tai energiajuomaa ei joku klubi jaksa kiinnostaa.. Taitaa se energiajuoma kuitenkin olla kahdesta pahasta pienempi?

tiistai 21. helmikuuta 2012

DAY 68

Nyt ollaan pohjamudissa. Tuntuu, että minkäänlaista edistymistä ei ole tapahtunut sitten yhtään mihinkään suuntaan. En jaksa mennä salille, ei kiinnosta. Huomenna ehkä. Uudet mitat päivitetty tuonne "Mitat"-sivulle ja uudet kuvat ovatkin alla... Periaatteessa 2 viikossa on lähtenyt 9,5 senttiä, mutta ei tunnu miltään. Hyvää on sentään se, että noi edellisen kuvapostauksen tavoitefarkut on tosi mukavat päällä. Paino tänään 69,6 kiloa, että viisi kiloa on nyt tiputettu alusta, kuukaudessa 1,8 kiloa.. Ai vitsi, että pännii.

Ei kyllä näytä siltä, että mahtuvat paremmin, samalla tavalla tursuavat..Vasemmalla siis vanha, oikealla uusi.
 Okei, vatsa ei ehkä ihan yhtä pinkeä ole. Vasemmalla vanha, oikealla uusi.
Tästä varsinkin voisi kuvitella, että vasemmalla on vanha, mutta eipäs ole! Vasemmalla uusi, oikealla vanha.
Vasemmalla uusi, oikealla vanha. Vähän ehkä hämää se, että eri syvyyksissä otettu kuvat.

Mutta sellasta.. Sori hirveesti avautumispostauksesta! Toivottavasti teillä muilla menee paremmin :)

maanantai 20. helmikuuta 2012

DAY 67

Huhuu, onko kukaan nähnyt ylimääräistä motivaatiota? Tänään salilla liikkuminen oli pakko pullaa, koko ajan tekee mieli mussuttaa enkä saa fiiliksestä kiinni. Aamulla painoa oli perjantaihin verrattun +800 grammaa, mikäs sen lystikkäämpää.

Noh, sainpahan raahattua itseni salille. On tärkeintä, ettei lopeta täysin. Eikö?

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

DAY 66

Niinhän siinä sitten kävi, että perjantain viineilyt ja eilisen liikkumattomuus ja herkuttelut toivat kaunii +700 grammaa lisää tähän varteen. Vähän harmittaa, että torpedoin hyvin alkaneen projektin, mutta toisaalta ei kestävää totaalikieltää itseltään mitään.


Huomenna teen ryhtiliikkeen, joten eiköhän se tuosta vielä tipu. Pienet sormet ristissä, että kyse on sittenkin vielä vain nesteistä, joita nyt on pakkaantunut kroppaan.


Mietin, että tälle mun naposteluaddiktiolle pitää oikeasti alkaa tehdä jotain. Sallin itselleni koko ajan jotain pientä, kun ajattelen, ettei voi totaalikieltää.. Niin.. Oma teoria osuu jo nyt omaan nilkkaan! Eipä auta siis muu kuin sukeltaa netin ihmeelliseen maailmaan ja googlata "sugar addiction".

lauantai 18. helmikuuta 2012

DAY 65

Saatoin torpedoida eilisellä kemuttamisella pitkän työn tuloksen. Saa nähdä, mitä vaaka sanoo huomenna, kun se tajuaa saaneensa valkoviiniä, pizzaa ja sipsejä. Aamulla painoa oli eilisestä -100grammaa, mutta katsotaan todellisuus huomenna! Mutta such is life, ei tästä muutoksesta tule kestävää, jos kaiken kieltää itseltään :)

Samaisesta syystä siirrän mittaukset maanantaille, jotta lähentelisi edes vähän totuutta. Yleensä saan noin kilon yhdestä dokauskerrasta lisää, eli toivottavasti kuitenkin pysytään siinä alle 70 kilossa.. Tänään en oikeastaan ehtisi salille, ja huomenna olen reissussa, mutta pakko varmaan yrittää balansoida eilistä jotenkin..

perjantai 17. helmikuuta 2012

DAY 64

Tiedättekö, mikä on mun absoluuttista lempiruokaa tällä hetkellä. 30 grammaa tummaa pastaa, 80 grammaa jauhelihaa, 1,5 tomaattia ja päälle texmex-maustetta. AI että! Täyttävää ja pitää annoskoon pienenä ;)

Huomenna näyttäisi taas olevan mittauspäivä. En usko, etta on tippunut mitään, ei ole yhtään sellainen olo, mutta katsotaan nyt kuitenkin. Mua ärsyttävät tällä hetkellä kovasti kädet ja reidet, jotka tuntuvat ihan hirvittävän löysiltä. Miksei se rasva voi palaa sieltä??

Eilen sain taas ahmimiskohtauksen ja painelin kauppaan ostamaan pienen pussin sipsejä, suklaapatukan ja pikkupussin karkkia. Mätin melkein kaiken suuhun, vaikka puolessa välissä olin jo tajunnut, etteivät ne maistu hyviltä. Mikähän siinäkin taas on, ettei voi olla mussuttamatta..

Salilla olen jaksanut käydä mukavasti. Neljä kertaa viikossa on tavoitteeni, eikä ole tällä viikolla tehnyt edes tiukkaa. Huomenna vielä kerran, sunnuntaina lähden kaverin luokse toiselle paikkakunnalle.

Peukut pystyyn, että vaaka ja mittanauha näyttävät hyvää tulosta :)

torstai 16. helmikuuta 2012

DAY 62

Tänään mua on pelottanut. Multa on nyt aikalailla lähtenyt se viisi kiloa suhteellisen helposti, niin kuin aiemminkin. Mutta mitä jos se tyssääkin tähän ja sitten se nousee taas pikkuhiljaa, niin kuin aina ennenkin?

Nyt ollaan sellaisessa tilanteessa, että olin tämänpainoinen viimeksi 1,5 vuotta sitten, tosin tuntuu että silloin olin timmimpi.

Eteenpäin kuitenkin jatketaan aivan hyvillä mielin - ehkä tällä viikolla tiputaan jopa alle 69 kilon - mutta tulevaisuutta varten pitää miettiä uusia strategioita ja pohtia, miten tehdä tästä muutoksesta se pysyvä. :)

En malta odottaa, että painan esim. 65 kiloa, mikä ei tällä tahdilla ole kaukana lainkaan. Kohta kuitenkin tulee se taantuminen. Tiedättehän: ensin ei meinaa tippua yhtään, sitten yhtäkkiä tippuu hirveästi ja sitten taas hidastuu. Ja sen pidemmälle en ole päässytkään pitkään aikaan, joten toivottakaa onnea!

tiistai 14. helmikuuta 2012

DAY 61

Pääsin tänään pitkästä aikaa salille, ja fiilis oli sen mukainen. Vähän hampaat irvessä tuli vedettyä se puoli tuntia crosserilla, jonka jälkeen heiluin vajaat puolituntia salilla. Kädet tein aikamoisilla painoilla (no joo, aikamoisilla ja aikamoisilla) ja jalat kevyemmillä painoilla, mutta useammilla toistoilla.

Alan pikkuhiljaa itsekin nähdä muutoksen. Vatsa tuntuu litteämmätä (tosin ei litteältä) ja käsivarsissa tuntuu jo lihas. Reidet ja jenkkakahvat tosin eivät tunnu lähtevän eivät sitten millään. Mikä neuvoksi?

Olen oppinut pienentämään ruoka-annoksia, vaikkakin välillä tulee vedettyä overitkin. Karkkia napostelen edelleen liikaa, mutta suunta on sentään parempi. :)

Salin jälkeen paino kävi jopa 69,5 kilossa, mutta kohta tulee taas se aika kuukaudesta eli kohta taas laitetaan painoa päälle ja kunnolla.

maanantai 13. helmikuuta 2012

DAY 60

Tuhannet tuhannet pahoittelut, etten ole postannut viikkoon! Olin tosiaan tähän aamuun asti Lontoossa ja reissua edeltävät päivät ovat aina yhtä hulabaloota, eikö!


Mahtava reissu takana ja ruokalutkin menivät... no, huonomminkin olisi voinut mennä :P Aamupalaksi hain lähimmästä kaupasta marjoja ja ihanaa tuoremehua. Kyllä se valikoima kaikkea ihanaa terveellistä on niin paljon parempi siellä! Toisaalta tosin on myös se epäterveellinen tarjontakin..


Tänään marssin suoraan puntarille ja AH!! 69,7 kiloa näytti vaaka!! Oi sitä riemua! Alle seitsemässä kympissä! Lisäksi Lontoossa yksi vanha ihastus sanoi, että olen laihtunut ja samoin äiti, jota en ole kuukauteen nähnyt. Oi riemua! Ja ei muuta kuin eteenpäin!


Tänään en millään jaksa lähteä salille, siellä on käyty viimeksi muistaakseni tiistaina.. Mutta huomenna heti pirteänä pimuna menen :)

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

DAY 52.2

Piti vielä tulla kommentoimaan noita mittaustuloksia, jotka löytyvät otsikon alta vasemmalta :)


Eli yhteensä 11 senttiä oli lähtenyt kropasta! Fiilis on mieletön! Vähän harmittaa, ettei reidestä ollut lähtenyt enempää, joten se housujuttu aiemmin taisi olla pelkkää kuvittelua.


Käsivartta vähän ihmettelen: sentti lisää! :D Tuntuu, että kädet olisivat pienentyneet, mutta ei näköjään. Haba kenties kasvanut? :D Hyvältä tuntuu joka tapauksessa, tällä viikolla pudotetaankin jo seuraavaan painoluokkaan eli alle 70 kiloon!


Noh, mutta nyt suuntaan salille, adios!

DAY 52

Erittäin uskomattoman hyvää huomenta! Puntari näyttää taas erittäin hyvää tulosta, mutta eilen sorruin (taas) ja tänään on tiedossa vaalivalvojaiset ja Runebergin torttuja :)

Nyt alan kuitenkin mittaamaan itseäni, katsotaan miten käy. Sen jälkeen lähden salille hikoilemaan ja toivomaan Pekkaa presidentiksi!

lauantai 4. helmikuuta 2012

DAY 50

Taas yksi kymppi päiviä mittarissa lisää! Nyt on alkanut sujumaan oikeastaan ihan kivasti (koputetaan puuta tässä välissä), sillä mittari näytti aamulla 70,5 kiloa! Jesjesjes! Katsotaan nyt vielä maanantaihin ainakin, onko kyseessä joku nestekato vai mikä, mutta hyvältä tuntuu!

Tänään painelin salille ja mukaan otin pari viikkoa sitten viimeksi käyttämäni housut. Vetäsin ne salilla jalkaani ja totesin, että ovatpa löysät. Reisistä tuntuu siis lähteneen senttejä, jes! Noh, sunnuntain mittaus kertonee totuuden :)

torstai 2. helmikuuta 2012

DAY 49.2

Musta tuntuu, että se on pienentynyt. Kaksoisleuka nimittäin. Mulla laihtuminen ja lihominen näkyvät heti ensimmäisenä kasvoissa, ja nyt tuntuu, että leukaa on vähemmän. Posket ovat aivan yhtä turpeat, mutta ihan kuin leuan alta puuttuisi jotain.

Olo on kaikinpuolin kevyempi. Nautin urheilusta ja hikoilusta, kunhan ei joudu heilumaan vain omien ajatuksien kanssa vaan voi tuijottaa esim. salin telkkaria tai laskea nostojen määrää. Eli vaikka GFG oli pieni fail (ei täysin, koska sain siitä pienen rytmin ruokailuun), olo on kuitenkin kehittynyt parempaan suuntaan :)

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus oli mitata lantio jne. kaksi kertaa viikossa, mutta en usko, että senteissä puhuttuna tuloksia on tullu lainkaan, enkä siten uskalla lannistaa itseäni. Toisaalta taas kiinnostaa, että jos sittenkin on tullut tuloksia.. :P Ehkä katson, että mitä seuraavat päivät sanovat vaa'an kanssa ;)

DAY 49

Hyvä uutisia, pitkästä aikaa :) Aamupaino oli 71.1 kg! JEIJ!

Eilen hyppäsin crosserin päälle ja jaksoin takoa sitä 45 minuuttia. Sen päälle vielä vähän käsilihaksia - mulla on tavoitteena edes jotenkin näkyvät käsilihakset ;)

Eilisestä masistelusta on jotakuinkin selvitty, ainakin toistaiseksi, ja nyt jatketaan taas ilosemmalla mielellä :) Jos tällä viikolla pääsisi vielä reilusti alle 71 kilon, ja ensi viikolla alle 70, voisin hyvin relata sitä Lontoon reissua varten :)

DAY 48

Olen päättänyt luopua GFG:stä. Saatan tehdä sen uudelleen jonkin ajan kuluttua, mutta nyt on yksinkertaisesti keskityttävä siihen, että en syö roskaruokaa. Olen hyvin selkeästi koukussa siihen, ja sille on tehtävä jotain. Liikunnat olen saanut kivasti asettumaan arkeen, vaikkakaan en selkeästikään saa nyt jotenkin itseäni niskasta kiinni ja menen rimaa hipoen.

Helmikuu on kuitenkin alkanut, ja yritän nyt tehdä asiat paremmin. Yritän keksiä jostain keinoja päästä eroon tuosta herkuttelusta. Ainakin uni on tärkeää, koska väsyneenä en jaksa vastustaa minkäänlaista mielitekoa.

Mulla meni jo hetken tosi hyvin, mutta sitten lopahti taas. Nyt on mennyt viikko huonosti ja se näkyy valitettavasti myös puntarissa :( Noh. Pää painuksissa eteenpäin!